Julius ressu. Se ei varmasti osannut arvata meille tullessaan että jossain vaiheessa se joutuu kestämään ihmisorjan sormet kurkussaan joka aamu ja joka ilta.
PESU ry loukutti Juliuksen Nokialla ja 2008 toi meille Tampereelle. Kuvassa Julius nuolee lempiruokaansa, fudgea. Onnellisen tietämättömänä siitä minkälaisella ruualla joutuu vanhuusaikansa elämään.
Jossain vaiheessa alkoi struviittikidekierre. Virtsatietulehduksia virtsatietulehduksien perään. Neulaa mahaan ja leikkauksia. Nyt virtsakivileikkauksista on jo päästy eroon ja ruokavalio on jatkuvaa tasapainoilua kaikenlaisen ruuan kanssa.
Tullessaan meille Julius ei 3-4 vuotiaana suostunut syömäään mitään muuta kuin kuivamuonaa. Ei mikään ihme että se oli niin laiha kuin se oli, koska markettikuivamuonaa ei kasva Nokialla puissa. Noh, meille tulosta lähtien se on kompensoinut silloista ruuan vähyyttä menestyksekkäästi itseään lihottaen ja vähän märkämuonaakin menee jo kurkusta alas.
Nykyään siis tasapainoillaan eläinlääkärin struviittikiteitä ehkäisevällä ruualla ja tavallisella markettiruualla. Vuosien kokeilun, maanittelun, hiuksien repimisen ja kissanpuremien jälkeen on päädytty siihen tulokseen että tuore liha tai kananmuna ei ole Juliuksen ruokaa. Karkkia se ei enää saa, vaan jotain bulkkikissanruokaa mitä suostuu syömään kunnes ilmenee pissavaivoja. Sillä hetkellä koko kolmihenkinen kissaperhe joutuu virtsakiviä liuottavalle ruokavaliolle mistä ainakin kahden kissan mahat menee kuralle. Mutta viikon kuurin jälkeen, Juliuksen virtsakivet liukenevat ja homma jatkuu taas sillä mitä se suostuu syömään. Ei kuitenkaan fudgella.
Ongelma on tämä: Julius tykkää syödä. On aina tykännyt ja jos ei saa ruokaa, se stressaa sitä että ei saa oikeanlaista ruokaa ja stressi, samoin kuin elimistölle sopimaton ruoka aiheuttaa virtsakiviä. Ja jos mennään eläinlääkäriin, stressi lisääntyy ja jos joudutaan ottamaan piikillä näytteitä, todennäköisesti minua purraan käteen koska hoitaja ei osaa pitää omasta kissanpuoliskastaan kunnolla kiinni ja joudun antibioottikuurille. Mun omalääkäri ilmoittaa kohta eläinsuojeluvaltuutetulle jos haen vielä kerrankin antibiootteja kissanpuremaan. Ja kun siihen on pakko hakea. Se purema tulehtuu aina.
Julius on todella kiltti kissa. Isokokoinen sylikissa ja lempeä jätti. Huitoo kyllä kynsillään vähän sinne tänne leikkiessään niin että aina on ihmisveren roiskumavaara, mutta ei milloinkaan tee mitään ilkeyttään. Harmi että se on joutunut kestämään niin paljon. Ja kestää vielä.
Pari vuotta sitten luultiin että nyt se on menoa. Kyljestä löytyi patti. Ja se osoittautui pahanlaatuiseksi. Patti tietysti leikattiin pois. Onneksi kuitenkin tämä pahanlaatuinen patti ei ollut agressiivinen eikä ole tähän mennessä uusiutunut.
Samoihin aikoihin ilmeni myös toinen kolmas ongelma mistä luultiin myös että nyt on Juliuksen päivät luettu. Se nuoli ison osan karvoistaan pois kyljistään, vatsastaan ja hännästään. Näytti todella kamalalle. Samalla oli kuitenkin yli-innokas ja virkeä. Kilpirauhasen liikatoiminta. Hyvin tyypillinen vanhan kissan vaiva. Onneksi hoidettavissa.
Joten joka aamu ja joka ilta Julius joutuu sietämään sormien työntämistä kurkkuun. Pikkupilleri kielelle, millä koitetaan pitää kilpirauhasarvot hyvinä. Ihmeellistä kyllä, se antaa mun tehdä tuon toimenpiteen ilman puremista. Sen lisäksi että Julius on oppinut käyttämään enemmän ääntään, se on oppinut että sormet kurkussa tarkoittaa että kohta saa ruokaa ja että ehkä tulee myös parempi olo. Ei siis antibioottikuuria mulle.
Mutta ei siinä vielä kaikki. Viime kuukausina Julius on myös kehittänyt itselleen yskän. Tiedättekö sellaisen vanhan ketjutupakoitsijan, oikein kunnon tervakeuhkotyypin yskän. Siitä päästiin hetkeksi eroon noin pari kuukautta sitten saadulla antibioottikuurilla, mutta nyt se on tullut taas takaisin.
Antibioottikuuri kun ei mene pikkupillerinä kurkusta alas tuosta noin vain. Ainut keino saada edes jotain alas on liuottaa pilleri mahdollisimman vähään määrään vettä ja ruiskuttaa seos kissan kurkusta alas. Mutta koska antibiootti ei maistu hyvälle, niin sitä varten tarvitaan pyyhe mihin Julius pitää sitoa. Jotta minä, kolmen kissan orja, en saa taas antibioottikuuria. Ja kun liikahdankin pyyhkeen suuntaan, Julius yleensä karkaa jonnekin. Jos kuitenkin ehdin ottamaan sen kiinni ja kiedon pyyhkeeseen, alkaa Julius jo valmiiksi vaahdottaa omaa sylkeään, koska koko ajatus siitä antibiootista aiheuttaa lauritähkä-ilmeen Juliukselle.
Ja se vähän antibiootti mitä Juliuksen kurkusta menee alas, siis se mikä ei ole paidallani, housuillani, tuolilla, pöydällä, pyyhkeellä ja silmässäni, aiheuttaa Juliukselle todella pahan ripulin.
Kallein kissa mitä mulla on ikinä ollut. Kaikki leikkaukset, lääkärikäynnit, erikoisruokavaliot ja lääkkeet. 100 pillerin purkki kilpirauhaslääkettä maksaa noin 50 euroa. Ja se riittää 50 päiväksi.
Mutta joo. Kiltti se on. Kiltti ja ärsyttävä. Tossa se taas kyttää ja yrittää siirtää mua ajatuksen voimalla kohti ruokakippoja. Ei taida lyhytmuistinen poikaparka tietää että taas ois sormia kurkkuun tarjolla.
Vanha, ärsyttävä, ihana, kallis ja rakas kissa.